Mysteerimaskara

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2015

Mysteerimaskara

Tammikuussa kauppoihin ilmestyvä Lumenen uutuusripsiväri on siinäkin mielessä mystinen uutuus, että Lumene ei kertonut heti aluksi, minkätyyppinen tuote on tulossa. Kuluttajia kiusoiteltiin ainakin Instagramissa sneak peek -kuvilla, joiden kuvateksteissä vihjailtiin jonkun taianomaisen tuotteen olevan tulossa.

Tässä se nyt sitten on: Lumene True Mystic Volume Mascara. Ripsiväri on ammentanut inspiraationsa mystisistä Pohjolan öistä sekä revontulista, ja sen kyllä huomaa. Sain tuotteen testiin ja olen sitä kokeillut jo muutaman viikon ajan, jotta pääsen kertomaan syväluotaavan analyysini. Saadessani tuotteen hyppysiini yllätyin siitä, että se on pakattu erilliseen pahvikoteloon, mikä on hyvin harvinaista markettimeikkien kohdalla. Toisaalta Lumene on kyllä aina ollut mielestäni markettimeikkien parhaimmistoa, erityisesti kauniiden pakkaustensa vuoksi, eikä tämäkään tuote ole poikkeus. True Mysticin paketointi on todella upea, ja sinivihreällä duochromella on hienosti saatu vangittua revontulien "taika" ulkoiseenkin olemukseen. Kauniin mystinen värimaailma toistuu myös itse ripsivärin hylsyssä, joka on taas enemmän violetti-vihreä väritykseltään.

Mysteerimaskara

Olen käyttänyt jo vuosia pelkkiä kumiharjaisia ripsivärejä, joten tämän tuotteen kokeilu oli kaivattua vaihtelua. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan täysin tavanomainen kuituharja, sillä tämän ripsivärin harjakset ovat jakaantuneet kolmeen suuntaan. Pahviapakkauksen kyljessä puhutaan tähden muotoisesta Mystic Wand™ -harjasta, vaikka itse en sanoisi kolmiomaista muotoa varsinaisesti tähden muotoiseksi. Harjan luvataan tuuheuttavan ja nostavan ripsiä ylöspäin ja maskaramassan olevan helposti kerrostettavissa paakkuuntumatta.

Mysteerimaskara
Mysteerimaskara

Yllä meikitön silmä, alla ripsissä True Mysticciä. Ripsaria on muuten yllättävän vaikeaa kuvata, kun kauniin tuuhea ripsirivistö ei meinaa näyttäytyä yhtä upeana kuvissa. Meikittömään silmään verrattuna ero on aikamoinen, vaikka mihinkään ihmeisiin ei tietenkään tämäkään ripsiväri pysty. True Mysticillä saa kuitenkin todella kauniisti korostettua katsetta, ja pakko myöntää, että tästä ripsarista on pikkuhiljaa kehittymässä yksi suosikeistani.

Melkein aina ripsivärien maskaramassa on aluksi hieman liian vetelää, jolloin käyttökokemus yleensä paranee parin viikon käytön jälkeen kun ripsiväri pääsee hieman kuivahtamaan. Senkin takia halusin kunnolla testata tätä tuotetta ennen postauksen tekemistä, sillä erityisesti ripsivärien kanssa ensivaikutelma voi viedä harhaan tuotteen todelliseen toimivuuteen verrattuna. Tämän maskaran massa ei ollut aluksi liian löysää, vaan pikemminkin vähän liian tuhtia, ja tuotetta meinasi levittyä vähän liikaakin. Sotkut välttääkseni jouduin pyyhkimään harjasta ylimääräiset tuotteet pois ennen levitystä. Kuitenkin parin viikon käytön jälkeen ripsivärimassa on muotoutunut juuri sopivaksi, ja harjan avulla tuotetta saa levitettyä ihanan tasaisesti ripsiin aina tyvestä latvoihin saakka.

Mysteerimaskara

Vieretysten eron huomaa selkeämmin meikittömään silmään verrattuna. True Mystic yllätti positiivisesti siinäkin mielessä, että tällä tosiaan saa kerrostettua ilman paakkuuntumista. Tykkään enemmän erotelluista ripsistä, ja sen takia olen yleensä valinnut pidentäviä maskaroita tuuheuttavien sijaan, tuuheuttavilla kun on tapana liimata ripset yhteen. True Mystic tekee todella hyvää työtä myös erottelun kanssa.

Mysteerimaskara

Bongasin True Mysticciä myynnissä jo ainakin Tampereen Sokoksella ja Koskikeskuksen Kicksissä, mutta varmimmin tuotetta löytyy kaupoista tammikuun puolella. Hintaa ripsarilla on 19,90€ / 11 ml.

Mitäs tykkäätte pakkauksesta? Aiotteko kokeilla tätä mystistä uutuutta?

Tuote saatu testiin blogin kautta.

SEURAA BLOGIA:   BLOGLOVIN'   |   INSTAGRAM   |   FACEBOOK

Kosmetiikan säilöntäaineet - turhia vai tarpeellisia?

tiistaina, joulukuuta 22, 2015

Kestipä pitkään saada tämä postaus ulos. Kirjoituksen innoittajana toimi taannoinen Scancos (the Scandinavian Society of Cosmetic Chemists) -konferenssi, johon osa estenomiopiskelijoista pääsi osallistumaan nimellistä korvausta vastaan. Kyseessä oli siis Skandinavian kosmetiikkakemistien vuotuinen konferenssi, jossa tällä kertaa aiheena olivat kosmetiikan säilöntäaineet. Tilaisuudessa oli vaikuttavia puhujia luennoimassa eri aiheista säilöntäaineiden ympärillä, mm. säilöntäaineiden aiheuttamista allergioista sekä kuluttajien nihkeästä suhtautumisesta säilöntäaineisiin ja sen seurauksista kauneusalalla. Aluksi luulimme, että mekin saamme luentojen taustalla pyörineet materiaalit käyttöömme, mutta emmepäs saaneetkaan, koska emme olleet "täysipainoisia" osallistujia, minkä tietysti ymmärtää. Matskujen saamisen toivossa venytin tätä postausta, koska olisin halunnut tarkistaa pari seikkaa esityksiin liittyen, mutta nyt postauksen sisältö nojautuu pelkästään muistini, lähes olemattomien muistiinpanojeni sekä jo valmiin, opiskelujeni aikana syntyneen tietotaidon varaan. Sisältö siis on vähän suppeampi mitä aikaisemmin suunnittelin. Note to self: Kirjoita niitä muistiinpanoja vaikka olettaisit saavasi matskut myöhemmin käyttöön.

Kosmetiikan säilöntäaineet - turhia vai tarpeellisia?

Säilöntäaineet. Nuo parjatut, pelottavatkin kosmetiikan ainesosat. Aloitetaan ihan ensimmäisenä vaikka sillä, että miksi niitä käytetään. Moni varmasti ymmärtää, miksi ruoassa käytetään säilöntäaineita, varsinkin jos on joskus vahingossa päätynyt syömään pilaantunutta ruokaa.  Sama pätee kosmetiikkaan. Säilöntäaineiden tarkoitus on estää haitallisten mikrobien eli siis bakteerien, virusten ja sienten (homeet & hiivat) lisääntyminen tuotteessa. Tällä taas pyritään varmistamaan tuotteiden turvallisuus käytössä. Kyseessä ei siis ole vain markkinointikikka, jolla yritetään saada mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita. Ehkä yleisin esimerkki pilaantuneen kosmetiikan aikaansaamista oireista on vanhan ripsivärin aiheuttama silmätulehdus. Hyvin ikävä vaiva, jota kukaan ei varmastikaan halua. Säilöntäaineet ovat siis tarpeellisia, myös kosmetiikassa.

Miksi osa kuluttajista sitten haluaa vältellä säilöntäaineita? Nykyään vallitsevan luonnollisuusbuumin innoittamina halutaan usein välttää kaikkea "ylimääräistä" ja erityisesti synteettiset kemikaalit on mustamaalattu synonyymiksi vaaralliselle. Kemikaali kuin kemikaali, oli se luonnosta tai laboratoriosta. Luonnossakin on myrkkyjä ja moni synteettinen ainesosa on täysin turvallinen. Usein vaarallisuus tai muu haitallisuus on täysin riippuvaista annostelusta. Noitavainon kohteeksi ovat joutuneet erityisesti parabeenit, koska niiden on epäilty aiheuttavan syöpää ja olevan hormonihäiritsijöitä sekä horjuttavan ekosysteemiä ja ties mitä muuta. Osa parabeeneista on kielletty niiden (epäiltyjen) haitallisten vaikutusten takia, mutta esimerkiksi rintasyövän ja parabeenien yhteyttä ei olla tähän mennessä pystytty tieteellisesti todistamaan, varsinkaan niillä pitoisuusmäärillä, mitä kosmetiikassa käytetään. Tällä hetkellä käytössä olevat parabeenit ovat tutkituimpia ja turvallisimpia kosmetiikan säilöntöaineita.

Kosmetiikan säilöntäaineet - turhia vai tarpeellisia?

Parabeenin yleiskaava. Kuva lainattu täältä.

Toinen syy säilöntäaineiden välttämiseen on niiden aiheuttamat kosketusallergiat. Säilöntäaineet ovat toisiksi allergisoivin ainesosaryhmä kosmetiikassa hajusteiden jälkeen. Saimmekin eräällä Scancos-konferenssin luennolla nähdä hyvin valaisevia kuvia siitä, mitä säilöntäaineallergia voi saada aikaan. Suurimmassa osassa kuvista aiheuttajana oli "wet wipesit" eli kosteuspyyhkeet ja niiden sisältämä methylisothiazolinone tai methylchloroisothiazolinone tai näiden kahden yhdistelmä. Koska melko suuri osa kuluttajista alkoi tietoisesti välttelemään parabeeneja perättömien nettijuorujen takia, otettiin tilalle nämä MIT ja MCI. Parabeenit aiheuttavat jossain määrin kosketusallergiaa, mutta hyvin vähäisesti verrattuna näihin kahteen tapaukseen.

Tässä vaiheessa mainittakoon, että näitäkään kahta ainesosaa ei kannata alkaa välttelemään, ellei tiedä tai epäile olevansa niille allerginen. Itse tiedän näitä olevan esimerkiksi shampoossani ja kasvovoiteessani enkä ole (vielä) oireita saanut. Allergisoivien ainesosien välttely "turhaan" voi itseasiassa jopa pahentaa herkistymisherkkyyttä kyseiselle ainesosalle. On kuitenkin hyvä tietää näiden ainesosien olevan allergisoivia, sillä jos sattuu saamaan oireita niin on helpompi tunnistaa, mistä ainesosasta se todennäköisesti voisi johtua. Viime vuonna MIT:n ja MCI:n yhdistelmä asetettiin kiellettäväksi leave-on eli iholle jätettävissä tuotteissa niiden allergisoivuuden takia. Koska lakimuutokset asetetaan voimassaoleviksi yleensä portaittain, tämän vuoden heinäkuun 16. päivästä lähtien EU:n markkinoille ei ole saanut valmistaa uusia leave-on -tuotteita,  jotka sisältävät metyyli-isothiazolinonin ja metyylikloori-isothiazolinonin yhdistelmää ja 16. huhtikuuta 2016 alkaen yhdistelmää sisältäviä tuotteita ei saa enää myydä ollenkaan. Parhaillaan yritetään myös kieltää pelkän MIT:n käyttö iholle jätettävissä tuotteissa suuren allergiariskin vuoksi.

Säilöntäaineiden välttely on suuri ongelma sekä kosmetiikkateollisuuden että myös kuluttajien kannalta. Valmistajat haluavat tietysti tehdä mahdollisimman turvallisia ja tehokkaita tuotteita, mutta esimerkiksi kuluttajien parabeenihysterian takia moni valmistaja on päättänyt lähteä tälle "ei sisällä parabeeneja" -linjalle, koska sillä saadaan kuluttajat pysymään asiakkaina. Tämä on huono juttu sen takia, että se taas ennestään pahentaa näiden ainesosien välttämistä, koska kuluttajat tulevat epäluuloisiksi - jos ne parabeenit ovat ihan ok, miksi sitten pitää erikseen mainita, että tuote ei sisällä niitä? ...ja oravanpyörä on valmis.

Kosmetiikan säilöntäaineet - turhia vai tarpeellisia?

Kuva lainattu täältä.

Suurin ongelma ainesosien välttelyssä on se, että tällä hetkellä laissa sallittuja ja tehokkaita säilöntäaineita on vain kourallinen, ja niistäkin suurinta osaa säädellään pitoisuusrajoilla. Säilöntäaineet ovat sen vuoksi hanurista, että ne harvoin tehoavat kaikkiin mikrobeihin. Osa toimii vain bakteereihin, osa viruksiin ja osa homeisiin tai hiivoihin. Tämän takia säilöntäaineista tulee yleensä muodostaa cocktail, jotta tuote pysyisi saastumattomana kaikilta näiltä mikrobityypeiltä. Säilöntäaineissa on myös usein synergiaetu - joku säilöntäaine tehoaakin paremmin joihinkin mikrobeihin yhdistettynä jonkun toiseen säilöntäaineen kanssa, jolloin niitä tarvitaan yhdessä pienempi määrä kuin mitä yksinään käytettynä. Koska käytettävissä olevia tehokkaita säilöntäaineita on kovin pieni ja kuluttajien välttelyn takia yhä kapeneva joukko, pitää pitoisuuksia nostaa, jotta saadaan tarpeeksi turvallisia tuotteita. Tämä sitten taas aiheuttaa muita ongelmia, kuten esimerkiksi niitä allergioita, koska tiettyjä säilöntäaineita joudutaan käyttämään suurempia määriä ja yhä useammassa tuotteessa, mikä pahentaa herkistymisalttiutta. Allergioiden ehkäisyn kannalta olisi parhainta käyttää mahdollisimman montaa eri säilöntäainetta sisältävää ainesosacocktailia, jossa yksittäisiä ainesosia on kuitenkin hyvin pieni pitoisuus. Tällöin kuluttajat altistuisivat tasaisesti säilöntäaineille, jolloin vastustuskyky säilyisi kuitenkaan herkistämättä kuluttajia liikaa.

Miksi ei sitten keksitä lisää säilöntäaineita, vaikka tiede menee koko ajan hurjaa vauhtia eteenpäin? Koska eläinkoekielto. EU:ssahan ei saa nykyään enää käyttää eläinkokeita kosmetiikan testaamiseen. Kaikkien ainesosien turvallisuus kuitenkin tulee testata, ja ilman eläinkokeita se on aika hankalaa. Onneksi eläinkokeita korvaavia testejä kehitellään koko ajan lisää, mutta sekin vie oman aikansa.

Kosmetiikan säilöntäaineet - turhia vai tarpeellisia?

Kuva lainattu täältä.

Tällä hetkellä paras ratkaisu tähän säilöntäaineongelmaan olisi siis kuluttajien turha ainesosien välttelyn loppuminen ja valmistajien puolelta tapahtuva kyseisen hysterian ruokkiminen. Tietysti on myös muita tapoja parantaa tuotteiden säilyvyyttä, kuten esimerkiksi pakkaukset, joihin ei pääse ilmaa, vettä ja mikrobeja. Purnukkamallit ovat pahimpia bakteeripesiä, sillä yleensä niistä kahmitaan tuotetta suoraan likaisin sormin. Toinen vaihtoehto on vähentää veden määrää tuotteessa, sillä mikrobit tarvitsevat lisääntyäkseen ja elääkseen vettä. Tällä hetkellä kuitenkin suurin osa markkinoilla olevista kosmetiikkatuotteista on emulsioita, joissa vettä on yleensä yli puolet koostumuksesta, mutta öljypohjaisissa tuotteissa veden vähentäminen tai sen kokonaan postaminen voisi kyllä toimia. Esimerkiksi eräässä hiusöljyssäni ei ole yhtään säilöntäaineita, koska se ei sisällä ollenkaan vettä. Säilytystavalla on myös osuutensa säilymiseen, kuumassa ja kosteassa kylppärinkaapissa en suosittelisi säilyttämään mitään kosmetiikkaa, korkeintaan ehkä hammastahnaa.

Konferenssissa käytiin myös kiivaita keskusteluja. Eräs mielenkiintoinen pointti oli yleisöstä herännyt kysymys, että miksi kosmetiikan ainesosia kielletään mahdollisen syöpäriskin vuoksi, mutta esimerkiksi tupakka on edelleen sallittua, vaikka sen tiedetään aiheuttavan syöpää? Ehdottomasti pohtimisen arvoinen pointti.

Huh, tuli tästä sittenkin kilometripostaus vaikka ei ollutkaan matskuja, mutta ehkä joku asiasta kiinnostunut jaksaa lukea. Blogi hiljenee ainakin joulun pyhien ajaksi, mutta sen jälkeen on luvassa postausta ainakin itselleni joululahjaksi ostamastani luomiväripaletista sekä tammikuussa kauppoihin tulevasta mysteerimaskarasta ;)

Ihanaa joulua kaikille 

SEURAA BLOGIA:   BLOGLOVIN'   |   INSTAGRAM   |   FACEBOOK

2 x Bright Now

tiistaina, joulukuuta 15, 2015

2 x Bright Now

Satuin voittamaan Lumenen (@lumene) Instagram-arvonnasta tämän Bright Now Vitamin C Heleyttävän BB-Tehohoidon sekä myös toisen seerumin, josta varmasti kuulette myös kunhan pääsen sen korkkaamaan. Marraskuun LivBoxista putkahti myös saman sarjan Heleyttävä BB-voide, joten pääsin minäkin vihdoin testailemaan tämän sarjan tuotteita ihan kaksin kappalein. Pakko myöntää heti aluksi, etten ole koskaan ollut tämän sarjan tuoksun fani, joten en ole koskaan näitä itse kaupasta kotituttanut, mutta muuten sarja vaikuttaa kiinnostavalta.

Lumenen Bright Now Vitamin C -sarjan tuotteet pohjautuvat suomalaisen lakan heleyttävään voimaan sekä siitä saatavaan, antioksidanttinakin toimivaan C-vitamiiniin. Kuivaihoisena ylimääräinen heleytys tulee kyllä tarpeeseen, sillä kuiva iho voi usein näyttää aika elottomalta ja tylsältä.

2 x Bright Now

BB-Tehohoidosta olen tykännyt ihan jees. Olen itseasiassa käyttänyt tätä ihan vaan kosteusvoiteena reissatessani kahden kaupungin välillä, koska tätä on paljon kivempi kuljettaa mukana kuin edellisessä postauksessa mainittua Ritualsin purnukkaa, koska kätevämpi koko ja muotoilu ja koska pumppupullo. Muuten olisi ihan huipputuote, mutta en vain jostain syystä hirveästi syty tälle lakka-tuoksulle. Meikkivoiteen alle laitettuna tällä saa meikkipohjasta todella kauniin ja heleän, mutta tälläkin tuotteella on pikkuriikkistä rullaantumisongelmaa, jos tätä läträä runsaalla kädellä kasvoille. Kosteutustehoa ainakin löytyy, siitä plussaa.

2 x Bright Now

Pumppupullotkaan eivät ole aina ihan täysin ongelmattomia, sillä ainakin tässä mallissa tuotetta jää välillä vähän tuohon suuttimeen ja seuraavalla kerralla pumpatessa sieltä tulee ulos sellainen vähän kovettuneempi klimppi. Ei kiva, mutta ainakin hygieenisempi vaihtoehto kuin se avosuinen purnukka! Pakkausdesignista tykkään tosi paljon, Lumenella on muutenkin todella kauniita pakkauksia nykyään.

2 x Bright Now

Blogia lukeneet saattaavat olla tietoisia rakkaudestani kevyitä, kosteuttavia meikkipohjia kohtaan, eikä tämä BB-voide ole poikkeus. Jos kaipaa meikkipohjaltaan enemmän heleyttä ja kuulautta sekä pientä ihonsävyn tasoitusta kuin ongelmakohtien peittoa, niin tämä on aika nappivalinta. Valitettavasti omalle ihonsävylleni tämä 00 Fair -sävykin on himpun verran liian tumma ainakin nyt talvella, mutta olen usein käyttänyt tätä sekoitettuna johonkin toiseen meikkivoiteeseen. Kesällä tämä olisi varmasti juuri täydellinen sävy, kun saa vähän päivetystä pintaan. Jos sävy natsaisi paremmin, niin tämä olisi ehdottomasti kiireisten aamujeni luottotuote!

2 x Bright Now

Koostumukseltaan molemmat tuotteet ovat melko ohuita, mutta eivät kuitenkaan juoksevia. BB-voiteesta sanoisin, että less is more, vaikka hyvin kevyt tuote onkin kyseessä, sillä liikaa laitettuna se oman kokemukseni mukaan voi levittyä vähän laikukkaasti. Onneksi jo pienikin määrä riittää tekemään ihosta kauniin ja heleän.

Mitä mieltä te olette Bright Now -sarjan tuoksusta? Tällä hetkellä kiinnostaisi myös sarjan silmänympärysseerumi sekä Ravitseva Tehohoito, kokemuksia?

Arjen ylellisyyttä Ritualsilta

maanantaina, joulukuuta 14, 2015

Arjen ylellisyyttä Ritualsilta

Ennen Tukholman reissua olin vain joskus ohimennen kuullut hollantilaisesta Rituals -brändistä. Matkan aikana kuitenkin Rituals-liikkeitä tuntui löytyvän joka nurkasta ja brändin liikkeiden mystisen itämainen aistikkuus houkutteli tutustumaan lähemmin tuotteisiin. Jos ihan totta puhutaan, niin yleensä itämaisuus, spa-henkisyys tai varsinkaan luonnollisuus eivät ole omasta mielestäni niitä kaikista puoleensavetävimpiä piirteitä kosmetiikassa, mutta Rituals on kuitenkin onnistunut yhdistämään nämä kolme hyvin onnistuneesti ja lisännyt vielä päälle reippaasti arjen ylellisyyttä. Brändin ideologia "happiness can be found in the smallest of things" sopii myös hyvin yksiin oman ajatusmaailmani kanssa.

Arjen ylellisyyttä Ritualsilta

Liikkeestä mukaani lähti tämä Rituals Active Firming Day Cream SPF15. Olin uuden kosteusvoiteen tarpeessa, ja halusin ehdottomasti ostaa liikkeestä jotain testiin, sillä en ole aikaisemmin Ritualsin kosmetiikkaa kokeillut. Tuotteen pakkaus on mielestäni todella kaunis ja tuotteen kyljessä luki sen sopivan erityisesti kuivalle iholle, mikä houkutteli minut tarttumaan juuri tähän voiteeseen. Tykästyin myös tuotteen hyvin mietoon ja miellyttävään tuoksuun sekä sen ihotuntumaan jo liikkeessä kokeillessani.

Arjen ylellisyyttä Ritualsilta

Voide tuntuu iholla hyvin kosteuttavalta ja ihanan pehmeältä. Koostumus on erittäin täyteläistä ja voide levittyy iholle samettisen sileästi. Tämä pärjää ihotuntumassaan jopa Lumenen Arctic Aqua Cream-Gelille, joka on tähän mennessä ollut pehmeydessään voittamaton. Tuote on tarkoitettu ensisijaisesti ehkä vähän ikääntyneemmälle iholle kuin omani, mutta tuskin anti-age -ominaisuuksista haittaakaan on. Active Firming -kosteusvoiteen kyljessä lukee "anti-wrinkle complex", mutta ryppyjen ehkäisytehosta en kyllä voi sanoa juuta enkä jaata, sillä niitä minulla ei onneksi vielä pahemmin ole. Ennaltaehkäisyyn tämä tuote on kyllä varmasti hyvä, ainakin kosteutustehon perusteella.

Tuoksu on tosiaan hyvin mieto ja miellyttävä - juuri minun makuuni, sillä tykkään että kosteusvoiteeni tuoksuu joltain, mutta ei kuitenkaan liikaa. Yleensä monissa selektiivisen kosmetiikan kosteusvoiteissa on liian voimakas tuoksu ja hajusteettomien tuotteiden ominaistuoksu ei yleensä ole se kaikista miellyttävin. Ritualsin vartalotuotteet muuten tuoksuivat aivan huumaavan hyville, seuraavalla kerralla törmätessäni Ritualsin liikkeeseen kotiutan ihan varmasti ainakin Honey Touch Body Creamin...

Arjen ylellisyyttä Ritualsilta

Ainoa miinuspuoli minkä tuotteesta keksin, on pakkausmuoto. Purkkipakkaukset mielletään yleensä ylellisyyden merkiksi ja onhan tämäkin pakkaus todella kaunis hopeanvärisine korkkeineen. En kuitenkaan tykkää saastuttaa tuotetta sörkkimällä sitä sormillani ja spaattelin käyttö on vähän turhan vaivalloista. Tuubi tai pumppupullo olisi hygieenisempi ja käytännöllisempi vaihtoehto, mutta olkoon tämän kerran, koska tuote on muuten aivan ihana. Hintaa voiteella taisi olla yli kolme kymppiä, mutta Black Friday -viikonlopun ansiosta sain tämänkin tuotteen 20 % alennuksella. 

Arjen ylellisyyttä Ritualsilta

Rituals on ehdottomasti tuotemerkki, jonka tuotteisiin haluan tutustua vielä lisää. Ainakin tästä kosteusvoiteesta tuli tämän hetken suosikkini, melkein voisi sanoa jopa sen olevan Holy Grail -kamaa. Pitää kuitenkin vielä testata ainakin tämä purnukka loppuun ennen sen tittelin antamista, kun muistaa miten sen Lumenen Arctic Aqua -voidegeelin kanssa kävi.

Jos muuten liikutte jossain, mistä näitä Ritualsin liikkeitä löytyy, niin poiketkaa ihmeessä! Valikoimista löytyy ihonhoitotuotteita, meikkejä sekä tuoksuja, joiden tuoksuttamiseen muuten käytettiin perinteisten tuoksutikkujen sijaan viuhkoja. Shoppailun lomassa pääsi myös nauttimaan ilmaisesta teetarjoilusta. Ritualsia ei tietääkseni myydä Suomessa, mutta netistä saa varmasti tilattua tännekin. Ainakin toivottavasti, sillä tätä on pakko saada lisää!

Ovatko Ritualsin kosmetiikkatuotteet tuttuja?

Voikukkafiilis

torstaina, joulukuuta 03, 2015

Voikukkafiilis

Lisää löytöjä Tukholmanreissulta: myös Sephorassa oli Black Fridayna koko valikoimasta -20% alennusta. Päädyin hankkimaan "vain" Narsin silmämeikinpohjustajan, joka oli muutenkin ostoslistalla, sekä tämän Benefitin Feelin' Dandy Perk Me Up... Lip & Cheek Kitin. Benefit on minulle kyllä merkkinä tuttu, mutta en ole tainnut tätä ennen vielä yhtäkään brändin tuotetta omistaa. Olen halunnut jo pitkään kokeilla Benefitin tuotteita ja himoitsin heidän joulukalenteriaan, mutta koska se oli hieman liian tyyris opiskelijabudjetille, nappasin sen sijaan tämän pakkauksen mukaan.

Voikukkafiilis

Pakkauksen takakannesta paljastuu laatikon sisältö; monikäyttöiset Posie Tint ja High Beam sekä Dandelion-poskipuna ja -huulikiilto, joiden mukaan pakkaus on arvatenkin saanut nimensä. Joulukalenterissa näytti olevan tuotteita, joita minun ei välttämättä tulisi käytettyä, mutta tässä pakkauksessa kaikki tuotteet näyttävät juuri sellaisilta, joita voisin käyttää vaikka päivittäin.

Voikukkafiilis

Tuotteet oli pakattu siististi omiin pahvisiin lokeroihinsa. Paketin sisältä paljastui myös vinkkejä tuotteiden käyttöön. Tips and Tricks -lehtisen alta löytyy muuten suurehko peili, joka on kuitenkin aika epäkäytännöllinen lerpsun kannen takia. En oikein tykkää tällaisista pahvisista rasioista, koska kansi ei meinaa pysyä ylhäällä ja peili jää sen takia käyttämättä, theBalmin Nude Dude -paletissa on sama ongelma. Tuotteiden suojana oli myös muovinen läpyskä, jossa neuvotaan irroittamaan nuo pahviset lokerot, jotta pääsee käyttämään laatikkoa säilytysrasiana.

Voikukkafiilis

Pakkauksen mukana tuli myös pienehkö sivellin, mutta nämä pakkausten mukana tulevat siveltimet ovat usein ihan käyttökelvottomia. Luultavasti tämäkin jää johonkin laatikonpohjalle pyörimään. Olen muuten jo pitkään halunnut kokeilla näitä Benefitin huuli- & poskivärejä eli tinttejä sekä kovasti kehuttua High Beam -korostusväriä, joten nämä matkakoot tulevat varmasti käyttöön. Poskipuna ja huulikiilto näyttävät myös aivan ihanilta!

Voikukkafiilis

Swatchit vasemmalta oikealle: Posie Tint, High Beam, Dandelion-poskipuna ja Dandelion-huulikiilto. Huulikiilto muuten tuoksuu vähän oudolle, ehkä sitten sille voikukalle? Poskipuna olisi myös voinut olla vähän pigmenttisempi, mutta muuten tuotteiden sävymaailma on ihan täysosuma! Ihanan keväisiä ja tyttömäisen hempeitä sävyjä, juuri sellaisia mitä tykkään käyttää. Kevään kaipuu kyllä vaan pahenee tämän myötä...

Voikukkafiilis

Kaiken kaikkiaan oikein mukava paketti ja matkakokoiset tuotteet ovat hyvä tapa tutustua brändiin. Miinuksena pakko sanoa, että poskipuna olisi voinut olla omassa kannellisessa rasiassaan, sillä Z-paletin puutteessa joudun todennäköisesti säilyttämään sitä tuossa isossa pahvilootassa, mikä ei ole ehkä se kaikista käytännöllisin ratkaisu.

Onko teillä jotain tuotesuosikkeja Benefitiltä?

PS. Jos tykkäätte blogista, niin liittykää ihmeessä lukijoiksi! Oikealla olevassa palkissa löytyy linkit, joiden kautta pääsee seuraamaan sekä Bloggerin että Bloglovinin kautta. Myös kommentit piristää aina bloggaajan päivää ^_^

Golden Peach

keskiviikkona, joulukuuta 02, 2015

Golden Peach

Pitkästä aikaa oli tarpeeksi valoisaa kuvailla meikkikuvia. Pitäisi vissiin hankkia jonkunlainen kuvausvalo pimeitä syys- ja talvipäiviä varten. Tällä kertaa luvassa vähän hempeämpää persikkaista meikkiä, kevään tuloa odotellessa...

Golden Peach
Golden Peach

Poskilla Isadoran poskipuna sävyssä Coral Blossom ja huulilla persikkaan taittava, rusehtava nudepuna NYX Butter Lipstick sävyssä Pops Explosif. Tää on i-h-a-n-a!

Golden Peach
Golden Peach
Golden Peach

Pääosaan pääsi NYX Prismatic Shadows -luomivärinappi sävyssä Golden Peach. Todella kaunis kultaisella shimmerillä varustettu persikkainen sävy on tällä hetkellä lähimpänä sitä täydellistä ruusukultaista luomivärisävyä, mitä olen yrittänyt metsästää. Sävy ei kyllä näytä luomilla yhtä upealta kuin pannussa, mutta on silti todella nätti ja sopii juuri tällaisiin hempeisiin meikkeihin. Ehkä kostutetulla siveltimellä saisi hieman enemmän metallisuutta irti?

Mitä muuten tykkäätte NYXin tuotteista? Tämä oli itselleni ensikosketus merkin luomiväreihin, mutta huulituotteet kuuluu lemppareihin ja niitä on kyllä pakko aina hamstrata mukaan mahdollisuuden osuessa kohdalle. Kuten nyt Tukholmassa, kun NYXin liikkeessä oli Black Fridayna koko valikoima -20%... Sinne humpsahtikin sitten viimesetkin roposet. Mut tää huulipuna oli ainakin ihan nappiosuma!

Kemikaalitonta kosmetiikkaa

tiistaina, joulukuuta 01, 2015

Kemikaalitonta kosmetiikkaa

Tukholman ekskursio on nyt takanapäin ja vararikon sekä uusien kosmetiikkatuotteiden lisäksi käteen jäi paljon tietotaitoa sekä hauskoja muistoja. Reissun aikana vierailimme kahtena päivänä Stockholmsmässan-messukeskuksessa järjestettävillä Allt för Hälsan -messuilla, johon kuului myös osana Acadermia-kauneusmessut. Paikan päällä oli mielenkiintoisia luentoja ja näytteilleasettajia, mutta messut olivat ehkä hieman pienikokoisemmat kuin mitä odotimme. Kiinnostavinta noin niinkuin ammatillisesta näkökulmasta oli ehkä tämä eräältä näytteilleasettelupisteeltä mukaan ottamani flyeri. Mitäs kummallista tässä sitten on? Tarkastellaanpa hieman lähempää:

Kemikaalitonta kosmetiikkaa

EJ KEMIKALIER. Jes, vihdoin on keksitty kemikaaliton kosmetiik... eikun siis niin mitä?

Vähän kertausta peruskoulun kemiasta: kemikaalilla tarkoitetaan kemiallista ainetta. Kemikaali on yleisnimi, joka kattaa alkuaineista ja niiden yhdisteistä valmistetut aineet ja valmisteet. Esimerkiksi vesi on kemiallinen yhdiste eli kemikaali, joka rakentuu kahdesta kemikaalista, hapesta ja vedystä. 

Flyerissa esitelty tuote oli esillä myös näytteilleasettajan pöydällä, ja vilkaisin huvikseni INCI-listaa. Kyllä siellä näytti olevan aika monta ainesosaa. Kysyin pisteellä työskentelevältä henkilöltä, että miksi esitteessä lukee, ettei tuote sisällä kemikaaleja ja kuulemma sillä tarkoitetaan vain niitä synteettisiä. Olisivat sitten sen painaneet tuohon esitteeseen, mutta ilmeisesti se ei olisi ollut tarpeeksi harhaanjohtava ilmaisu tavallisille kuluttajille. Luonnollisetkin ainesosat kun ovat myös niitä kemikaaleja, mutta sitä ei haluta kuluttajalle kertoa. Tämä ei ole enää vain pelkkää harhaanjohtamista, vaan ihan suoranaista törkeää valehtelua. Eipä tarvitse ihmetellä miksi ihmiset pelkäävät niitä "kemikaaleja", kun niillä pelotellaan kertomatta mitä ne edes ovat. Kerroin työntekijälle, että näin ei voi kirjoittaa koska se on harhaanjohtavaa, vastaukseksi sain jotain "mutta kun ne on luonnosta" -soopaa. Juuri tällaisen markkinoinnin takia en ole oikein mikään luonnonkosmetiikan fani. Mihinköhän voisin ilmoittaa ulkomailla tapahtuvasta valheellisesta mainonnasta? 

Lisäksi nämä "Ei parabeeneja", "Ei sisällä ainesosaa x" -ilmaisut ovat nykyisen EU-lainsäädännön mukaan kiellettyjä, jos niissä viitataan ainesosiin, jotka ovat hyväksyttyjä ja turvallisia käyttää. Niihin silti törmää valitettavan usein sekä Suomessa että myös näköjään muualla Euroopassa.

Kemikaalitonta kosmetiikkaa

Saman flyerin toisella puolella mainostettiin deodoranttia. Tässä tapauksessa oli sentäs mainittu, että tuote ei sisällä synteettistä alumiinia. Kuitenkin tuotteen sisältämä Potassium alum (alumiiniyhdiste) on naamioitu mainostekstissä sulavasti luonnolliseksi mineraalisuolaksi. Mut hei, koska se on luonnosta, sen on pakko olla terveellistä! Syödään kaikki kärpässieniä!

Aikaisemmat postaukseni alumiinista ja siihen liittyvästä harhaanjohtavasta markkinoinnista voit lukea täältä ja täältä.

Kemikaalitonta kosmetiikkaa

Eikä tässä vielä kaikki. Samaista messuosasta vastapäätä oli pöydällä tällaisia lehtiä. Vapaasti suomennettuna niille, joille ruotsi ei ihan taitu:

"Minulle on tärkeää, että valitsemani kauneudenhoitotuotteet eivät sisällä parabeeneja tai muita lisäaineita".

Parabeenitkin on nykyään vissiin lisäaineita. Eihän se kosmetiikan säilyvyys oo mitenkään tärkee juttu tai mitään, mitä sitä turhaan säilöntäaineita lisäämään, oonkin aina halunnut bakteeritulehduksen. Not. Säilöntäaineista postausta on tosiaan luvassa, siinä selitän tarkemmin miksi niitä säilöntäaineita oikein käytetään. Esimakuna kerrottakoon, että parabeenit kuuluu kaikista tutkituimpiin ja turvallisimpiin säilöntäaineisiin kosmetiikassa. Vähän kyllä toivon että tällä on yritetty vain herättää huomiota, kun on ihan kanteen asti tällaista hevonhuttua painettu. 

Muuten messut oli todella mukavat ja koko matka erittäin antoisa, mutta vähän harmittaa tällaiset harmilliset yksittäistapaukset joissa kuluttajia viilataan oikein urakalla linssiin. Onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi myös Ruotsissa ollaan ihan järki päässä kosmetiikan markkinoinnin suhteen.

Oletteko törmänneet tällaisiin ei kemikaaleja -ilmaisuihin jossain päin Suomea?

Laurea goes Stockholm

tiistaina, marraskuuta 24, 2015


Huomenna starttaa useampaan tämän syksyn kurssiimme (pääasiassa Svenska för Estenomer -opintojaksoon, mutta myös pariin muuhun) liittyvä ekskursio Tukholmaan. Paikan päällä pääsemme tutustumaan Suomen suurlähetystöön, Suomalais-ruotsalaiseen kauppakamariin, vierailemaan pian Suomeenkin lanseerattavan eleven.se-verkkokaupan toimistolle sekä seikkailemaan Acadermia-messuille. Ihan mahtavaa, että opiskeluja voidaan toteuttaa näinkin hauskasti!

Pidämme matkan ajan Laurea goes Stockholm -blogia, josta pääsette lukemaan kiinnostavia postauksia matkan aikana kohtaamistamme jutuista. Luvassa on asiantunteva sekoitus kosmetiikkaa sekä kemian että markkinoinnin näkökulmasta, tietysti höystettynä ripauksella ruotsin kieltä ;)


Mutta mitä olisikaan Tukholmanreissu ilman Sephoraa? Onneksi matkalla on myös vapaa-aikaa ostoksille! Sormet syyhyää jo erityisesti perjantaisen Black Friday -shoppailupäivän takia...

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Tämän hetken hiussuosikit

tiistaina, marraskuuta 24, 2015

Tämän hetken hiussuosikit

Tässä on ollut melko kiireinen syksy koulun, töiden ja muiden menojen kanssa, joten on ollut pakko priorisoida menoja ja tästä johtuen blogi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Nytkin on tulossa melkoinen tenttirupeama, mutta viimeistään joululomalla päästään taas postailemaan ahkerammin! Tähän väliin kerronkin pikaisesti tämän hetken lemppareistani hiustenhoitoon liittyen. Muotoilutuotteita käytän tukkaani melko harvoin, mutta erilaisia hoitavia tuotteita sitäkin enemmän. Koska oma hiuslaatuni on hieman luonnonlaineikas ja samasta syystä myös melko karhea, ei hyviä silottavia tuotteita voi koskaan olla liikaa. Nämä kaikki tähtäävätkin samaan lopputulokseen: silkkisen sileään ja pehmoiseen kuontaloon.

Tämän hetken hiussuosikit

Nämä molemmat pikkuputelit ovat tulleet LivBoxin mukana ja päässeet heti lähes päivittäiseen käyttöön. Schwarzkopf BC Color Freeze CC Cream vilahtikin jo blogissa lokakuun LivBox -postauksen yhteydessä. En oikein osaa kertoa tämän tuotteen väriä suojaavista ominaisuuksista, sillä omat hiukseni ovat värjäämättömät, mutta olen käyttänyt tätä ihan lämpösuojana ennen föönausta. Vähän huvitti ensin kun hiuksillekin pitää tehdä oma CC-voide, mutta ainakin tämä tökötti toimii. Hiuksista tulee ihanan kuohkeat sekä ilmavan pehmeät, ja pikkutuubi on ollut kätevä matkustaessa kahden kaupungin välillä. Niinkin kätevä, että sisältö vetelee viimeisiään, ostoslistalla on jo uusi puteli.

Marraskuun LivBoxissa tullut RICH Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir on tässä blogissa uusi tuttavuus. Olen aikaisemminkin tykästynyt RICHin tuotteisiin, erityisesti heidän Silk Oil -seerumiinsa ja oli positiivista huomata, että tässäkin tuotteessa on samankaltainen aivan jumalaisen ihana tuoksu kuin kanssasisarissaan. Olen tykännyt käyttää tätä kosteisiin hiuksiin joko ennen föönaamista tai sitten antanut vain hiusten kuivua omaan tahtiinsa, lopputuloksena on aina aivan silkkisen pehmeät hiukset. Kuiviin hiuksiin en ole vielä kokeillut, mutta ainakin muiden vastaavien tuotteiden kanssa silloin tulee olla todella tarkkana annostelun kanssa, ettei hiuksista tule lähmäisen näköiset. Tämä on myös todella riittoisaa, 30ml matkakoosta on kulunut vasta kolmasosa vaikka olen käyttänyt tätä about joka kerta hiustenpesun jälkeen.

Tämän hetken hiussuosikit

I love me -messuilta ostamani Tangle Teezer Blow Styling (Full Paddle) -föönausharja vilahti myös messusaalis-postauksen  yhteydessä, mutta halusin puhua tästä vielä vähän lisää. En koe, että tämä ihan hirveästi nopeuttaisi kuivaamista, ainakaan omalla melko paksulla tukallani ja naurettavan löysätehoisella matkakuivaajallani. Hennommissa hiuksissa voisi huomata eron kuivaamisnopeudessa selkeämmin, mutta ei tämä kuitenkaan mikään turhake ole minullekaan. Ensinnäkin saan hiukset kuivaksi myös kylmemmällä pöhötysteholla, mikä tietysti ehkäisee hiusten vaurioitumista. Toiseksi, tällä saa jopa omasta laineikkaasta pehkostani hyvinkin sileän ja suoran, ilman sen kummempia ponnisteluja. Koen suoristusraudan helposti lätistävän hiuksia ja joskus lopputulos on vähän liiankin suora. Blow Styling -harjalla hiuksista saa juuri sopivan siloiset kuitenkaan latistamatta niitä. Toimii muuten myös ihan normaalina hiusharjana, tällä lähtee takutkin melkein yhtä hyvin kuin perus TT:llä. Ainoa varsinainen miinus on ehkä matkoilla epäkäytännöllinen jäätävä koko. Onhan tästä myös tarjolla se pienempi versio, vaikka aika iso sekin on. Kuivaamista suuri koko kuitenkin helpottaa aikalailla, varsinkin jos on paksummat hiukset.

No mitä näillä tuotteilla sitten saa aikaan? Antaa kuvien puhua puolestaan:


Ensimmäisessä kuvassa näkyy tavanomainen karhea pörröpehko suihkun jälkeen, jälkimmäisessä taas föönattu tukka kaikkien kolmen tuotteen avulla. Aika selkeä ero, vai mitä?

PS. Olen tässä pikkuhiljaa näpytellyt jälleen kerran melko asiapitoista postausta, tällä kertaa kosmetiikan säilöntäaineisiin liittyen. Sellaista luvassa siis mahdollisesti hieman myöhemmin, joten jos nämä faktapitoiset postaukset kosmetiikkaan liittyen kiinnostaa, niin kannatta pysyä kuulolla!

Huulikiiltojen hamstrausta

tiistaina, marraskuuta 10, 2015

Huulikiiltohamstrausta

En yleensä ole ollut mikään aktiivinen huulikiiltojen käyttäjä, enkä niitä omistakaan kuin ihan pari. Jotain kuitenkin tapahtui Kaljaasi-opiskelijaristeilyllä, sillä mukaan reissulta lähti jopa kolme huulikiiltoa. Kolme! Näillä onkin hyvä alkaa totutella huulikiiltojen käyttöön. Alta löytyy swatchit kaikista, samassa järjestyksessä kuin ne ovat yllä olevassa kuvassa.


Paljaat huulet vertailun vuoksi.


Victoria's Secret Beauty Rush Color Shine Gloss sävyssä Totally Hot näyttää putkilossa aika kirkkaalta pinkiltä, mutta huulilla se on ihanan hempeä vaaleanpunainen. Juuri tällaista sävyä olen etsiskellyt pitkään! Tuntuu myös todella mukavalta huulilla, ei yhtään tahmainen.

On muuten mun eka Victoria's Secretin tuote! En ole niistä tuoksuista tai alusvaatteistakaan kauheasti innostunut, enkä totta puhuakseni edes tiennyt että VS:ltä saa myös huulikiiltoja. Tämä tuote oli kyllä positiivinen yllätys, eikä mitenkään hirveän kalliskaan (muistaakseni alle 8€ laivalla).


NYX Butter Gloss sävyssä Raspberry Tart taas on paljon kylmempi ja enemmän lilaan taittava. Luonnossa huulilla tämä näyttää kuitenkin enemmän pinkihtävältä kuin violetilta, vaikka putkilo antaakin olettaa sävyn olevan paljon violetimpi. Kuvassa näyttää jostain syystä vähän epätasaiselta, todellisuudessa levittyy huulille tosi nätisti. Tämä huulikiilto myös värjää huulet kivasti vaaleanpunaiseksi, joten vielä kiillon lähtemisen jälkeenkin huulilla näkyy selvästi vaaleanpunainen sävy.


NYX Butter Gloss sävyssä Angel Food Cake taas on aivan täydellinen nudekiilto. Hyvin lähellä omien huulieni väriä, eli "my lips but better" -tyyppinen sävy. Ihana vaaleanpunaiseen vivahtava sävy sopii varmasti ihan mielettömän hyvin yhteen jonkun tosi tumman smokey eye -meikin kanssa. Tämä taitaa olla suosikkini tästä kolmikosta, vaikka kahdesta muustakin tykkään tosi paljon.

Onko teillä huulikiiltosuosikkeja?

Lisää kosmetiikkakokkailuja

torstaina, marraskuuta 05, 2015

Lisää kosmetiikkakokkailuja

Jee, lisää tuotoksia Laurean kosmetiikkalabrasta! Tällä kertaa vuorossa oli hoitoaine ja vaahtoava kasvoputsari. Kasvoputsari oli aika helppo tehdä, mutta hoitoaine meinasi mennä vaikeaksi kun sekä rasvaosa että vesiosa piti saada pysymään 75 ºC -asteisena ennen sekoitusta tasaisen emulsion aikaansaamiseksi. Siinä sitten vuoron perään lämmiteltiin vähän kumpaakin kun toinen aina kerkesi viilentyä liikaa toista lämmittäessä. Onnistui se sitten kuitenkin lopulta!

Lisää kosmetiikkakokkailuja

Muuten tuotteet on tehty reseptin mukaan, mutta jälleen sai valita sekä väriaineen että tuoksun itse. Käytimme parini kanssa molemmissa tuotteissa Raspberry Lollipop -nimistä tuoksua, joka muuten tuoksuukin ihan vadelmatikkarilta. Hoitoaineessa on ripaus vihreää väriainetta ja putsarissa sinistä, mutta putsarikin näyttää enemmän vihreältä, koska käytetyt raaka-aineet värjäsivät tuotteen hieman kellertäväksi.

Tältä syksyltä labrat loppuivat tähän, mutta keväällä jatkuu kokkailut Laboratoriotyöt-opintojaksolla. Nykyään muuten ilmeisesti myös ensimmäisen vuoden estenomiopiskelijat pääsevät labraan, koska labratunnit ovat olleet niin toivottuja. Eikä mikään ihme, sillä labratunnit ovat ehdottomasti parasta antia koko opiskelussa!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa